Rubenin päiväkirja

Mila piiloutui jättimäisen ruunan taa sillä välin, kun Reija ripitti aviomiestään siitä kuinka oli jälleen kerran tuonut uuden hevosen talliin.
"Mitä sä ees teet tuolla?" Reija paasasi yrittäen pitää äänensävynsä neutraalina, vaikka oikeasti hänen teki mieli kiljua kurkku suorana.
"No... Vien sen koulutusta ehkä aavistuksen eteenpäin ja ehkä laitan vuokralle sitten? Ja tarvii orivarsat jonkun seuralaisen tarhaan, joka opettaa niitä hevosten tavoille", mies mutisi niskaansa hieroskellen. Ehkä Ruben oli ollut sellainen hetken mielijohteesta ostettu, mutta jokin huhupuheiden mukaan tollukassa hevosessa oli kiehtonut miestä.
Eikä hintakaan päätä huimannut...
"Just. Eli kohta tallissa on joka asiaa säikkyviä oreja? Jippii", Reija tokaisi, nykäisi sitten vieressään seisovan Saaran mukaansa ja marssi ulos tallista.

"Mä saan kohta potkut sun takia", Mila huokaisi. Eihän se tietenkään hänen vikansa ollut, että Oskari raahasi talliin uusia hevosia Reijalta kyselemättä, mutta Reijan tuntien syntipukiksi voisi hyvinkin joutua myös Santanen, joka oli Käkiharjujen miesosapuolen niin sanottu oikea käsi.
"Etkä saa", Oskari murahti, taputti sitten Rubenia kaulalle ja käski sen jälkeen Milan huolehtia ruuna karsinaansa. "Kyllä se Reija siitä leppyy..."
Mila naurahti tukahdetusti. Reija kyllä kiihtyi nollasta sataan hetkessä, mutta useimmiten se rauhoittuminen ei käynyt yhtä nopeasti.
"Ilmoitin Hattien irtohypytykseen Ruunaankoskelle. Maaliskuun alussa. Lähdetkö matkaan vai jäätkö tänne liikuttamaan hevosia?" Oskari muisti kysyä.
"Etköhän sä yksinkin pärjää", nainen vastasi hetken pohdiskeltuaan vaihtoehtoja. Pääsisi hänkin pitkästä aikaa Riikan selkään nyt, kun varsan vieroittaminen oli alkamaisillaan.

Vieläkin Milaa hieman hirvitti ajatus siitä, että kisaisi Riikalla jossain pikkukisoissa, mutta kun hän katsoi valtavan kokoista ruunaa vieressään ja mietti sitten kymmenen senttiä matalampaa Riikkaa, ei tammalla ratsastaminen tai kisaaminen oikeastaan jännittänyt yhtään.
Rubeninkin selkään hän varmasti pääsisi joskus kun vain kysyisi, mutta olisipa lyhyempi matka tulla alas satulasta jos niikseen tuli...