Hattien päiväkirja

04.03.2020 - irtohypytystilaisuus Ruunaankoskella

Vihtori Uosukainen kirjoitti: “Miellyttäväluonteinen kolmevuotias. Tässä vaiheessa kasvuaan näyttää ulkoisesti hyvältä,
mutta kehitysvaihe heijastuu askellajeihin: laukka vielä etupainoista ja maahansidottua.
Etenee kuitenkin ilahduttavan rennosti. Vaikuttaa itsenäiseltä, ei tarvitse juurikaan apuja
kujalle ja imee esteelle luontaisesti. Selän käyttö hyvä ja hypyn kaari hieno, mutta vielä
hieman jännittynyt. Takajalkojen tekniikassa parantamisen varaa.”

Oskari kuunteli "Visu" Uosukaisen palautetta eikä voinut muuta kuin nyökytellä päätään sen merkiksi, että oli samaa mieltä miehen kanssa. Miksi hän olisikaan ollut eri mieltä?
Hattie oli miellyttäväluonteinen, muttei askellajeissaan niin puhdasliikkeinen. Mutta jospa ne siitä korjaantuisi iän myötä? Erilaisia harjoituksia vain treenikalenteriin niin eiköhän nuoresta tammasta loistava kenttäratsu kuoriutuisi.

Oskari kuitenkin pohti, olisiko kuitenkin pitänyt perua viikonloppuinen maastoesteharjoituskilpailu? Saisi Hattie vielä vähän kasvaa ja voimistua...
Toisaalta, kyseessä oli kuitenkin harjoituskilpailut, joten ei hän ainakaan ollut menossa hakemaan sinne mitään muuta kuin kokemusta tammalle.

06.08.2020 - Tutustumista

Tuijotin valkotilistä tallia moponi selästä. Olin sopinut aikaisemmin tällä viikolla Käkiharjun Reijan kanssa että aloittaisin Hattien hoitajana ja nainen oli toivottanut minut tervetulleeksi tallille koska vain se parhaiten minulle sopisi. Tänään olin päättänyt suunnata tapaamaan tammaa, sillä opiskelut olisivat alkamassa ensi viikolla ja voisi olla ihan kiva olla tavata Hattie edes pari kertaa ennen kuin viimeisen vuoden opinnot alkaisivat.

Huokaisten nousin pois pyöräni päältä ja jätin sen jalustalleen, asettaen kypärän sen ohjaustankoon ja tarkistaen että mikään ei voisi mennä rikki. Sen sijaan että olisin suunnannut suoraan talliin, kiersin rakennuksen ja suuntasin suoraan tarhoille. Katselin tarhoissa nuokkuvia hevosia ja pian löysinkin tarhalle, jossa oli hopean taittava tamma. Katselin tammaa hetken tarhan ulkopuolelta ja lopulta käännyin kannoillani ja suuntasin viimeinkin talliin.

Tallissa oli hiljaista ja nautinkin siitä, että sain tutustua paikkoihin rauhassa. Omalla tavallani paikkoihin tutustuminen yksin oli jännittävää ja tuntui hieman kielletyltäkin, mutta koska omat keskustelutaitoni olivat surkeita, sopi tämä minulle enemmän kuin hyvin. Kierreltyäni hetken tallissa, etsin varustehuoneen ja sieltä Hattien harjat. Paluumatkalla jätin pakin tamman karsinalle ja lopulta kävin hakemassa tamman sisälle.

Kiinnitin Hattien molemmin puolin käytävälle, ennen kuin irrotin narun tamman riimusta ja jätin sen karsinan ovessa olevaan koukkuun ja käänsin huomioni harjapakkiin, josta poimin avaamisen jälkeen kumisuan. Palattuani Hattien luokse, rapsutin tammaa pikaisesti, ennen kuin laskin harjan tamman lavalle ja aloin hitaalla, pyörittävällä liikkeellä työskentelemään tamman harjauksen parissa. En uskaltanut painaa kumisualla kovinkaan paljoa, joten työskentelin kevyellä paineella ja kohdissa, joissa Hattie näytti nauttivan harjaamisesta painoin sualla hieman enemmän ja rapsutin tammaa vähän enemmän.

Ollessani juuri vaihtamassa kumisukaa dandyyn, kuulin askeleita takaani. Säpsähtäen pyörähdin ympäri ja tunsin miten harjaa pitelevä käsi tärisi ja epäilin että tärinä olisi ihan silmin havaittavissa.
”Moikka, ei ollut tarkoitus säikyttää. Mä oon Saara Honkanen, tallityöntekijä” minua noin kymmenen senttiä lyhyempi nainen esitteli itsensä pahoitteleva katse kasvoillaan.
”Ni…Niko” vastasin lyhyesti, sanojen takertuessa kurkkuuni.
”Reija sanoikin että Hattie oli löytänyt hoitajan. Toivottavasti tykästyt tammaan! Mutta hei, mun täytyy käydä nyt valitettavasti tarkistamassa parit rehut, kun Oskari on just tekemässä tilausta ja se oli unohtanut katsoa ne valmiiksi” Saaraksi esittäytynyt nainen hymyili ennen kuin jatkoi matkaansa.

Varmistuttuani siitä että tuo ei kuulisi huokaisuani, annoin itselleni luvan tyhjätä keuhkoni, ennen kuin palasin takaisin Hattien luokse ja harjasin tamman loppuun. Alun seesteisestä tunnelmasta ei ollut enään mitään tietoa, mikä toisaalta vähän harmitti minua, mutta tiesin kyllä jo lähtökohtaisesti uuden paikan olevan vaikea ja vaativan totuttelua. Palautin Hattien takaisin tarhaansa, ennen kuin palasin talliin siivoamaan käytävän ja palauttamaan tamman harjat paikalleen. Käynnistäessäni moponi toivoin että seuraava kerta olisi hieman helpompi, vaikka tutustuminen uusiin ihmisiin ei ollutkaan se bravuurini.

11.08.2020

Mä olin selvinnyt melkein viikon Käkiharjuilla. Tai no ensimmäisen kerran jälkeen oli mennyt pari päivää, että olin uskaltanut taas tallille, mutta kun tuo toinenkin kerta oli mennyt ihan kivasti, saatoin olla vähän varmempi siitä että myös jatkosta olisi tulossa jotain. Olin viimein tavannut myös molemmat Käkiharjut, sekä myös Mila Santasen. Vaikka sosiaaliset taitoni eivät olleet maailman parhaat, olin silti kai saanut luotua itsestäni ihan järkevän kuvan kaikkien silmissä.

Tänään oli ollut myös lukuvuoden ensimmäinen kunnon koulupäivä ja se oli ollut yhtä vaativa kuin olin ajatellutkin. Onnekseni opintoni olisivat puolessa välissä tämän lukukauden aikana, joten koulua ei tarvitsisi kestää toistaiseksi pitkään ja tiedossa olisi myös paljon pitkiä työharjoitteluja, joka toivottavasti helpottaisi opiskelua. Koulun loputtua nousin moponi selkään ja ajoin suoraan tallille. Parkkeerattuani pyöräni hieman sivummalle jätin kypäräni maahan sen viereen ja suuntasin kohti tallia.

Huomasin Oskarin olevan kentällä Hattien kanssa, joten siirryin paikkaan, josta sain seurattua miehen ratsastusta, mutta tiesin olevani häiritsemättä toista ja olisin hieman näkymättömissä muille. Oskari ratsasti vajaa puoli tuntia paikalle saapumisestani ja kun mies siirsi tamman käyntiin ja antoi sille pitkät ohjat, tuo huomasi minut varjoissa. Huomatessaan minut mies tervehti minua vain nostamalla kättään ja pari minuuttia tuon jälkeen siirryin kentän laidalle. Oskari antoi Hattien kävellä vielä muutaman kierroksen, ennen kuin tuo pysäytti ratsunsa ja heilautti itsensä alas tamman selästä, ennen kuin pujotti ohjat kaulan ylitse ja viittoi minut luokseen.

Ojentaessaan ohjat minulle Oskari ohjeisti minua kävelyttämään tammaa vielä hetken, ennen kuin voisin hoitaa sen ja varusteet pois. Koska päivä oli lämmin Hattie oli hionnut sen verran jotta peseminen oli ainut järkevä vaihtoehto tamman hoitamiselle. Käveltyäni ainakin Oskarin ohjeistaman ajan ja vähän pitempäänkin, suuntasin viimein tamman kanssa sisälle talliin, jossa kiinnitin sen ensin käytävälle riisuttavaksi, ennen kuin suuntasimme pesupaikalle.

Alkuun Hattie halusi olla täydellinen neitihevonen ja toinen vaikutti siltä kuin vesisuihku olisi tappamassa tuon, mutta kunhan se huomasi että pieni hevonen ei voi hukkua vesiletkun suihkuun ja ilmeisesti veden ruvetessa viilentämään sen kroppaa, laski Hattie kaulaansa ja alkoi lepuuttamaan toista takastaan. Pestyäni tamman huolella kuivasin sen ensin hikiviilalla ja sen jälkeen etsin vielä jostain pyyhkeen, jolla sain kuivattua tamman pään ja jalat, ennen kuin heitin sille ohuen coolerin hieman nopeuttamaan kuivamista. Loimitettuani Hattien palautin tamman karsinaansa, jossa se piehtaroi samalla hetkellä kun ovi sulkeutui. Varmistuttuani siitä että tamma ei jäisi mihinkään jumiin, poimin lattialle siirtämäni likomärän satulahuovan ja suuntasin sen kanssa pesupaikalle, jossa pesin huovan huolellisesti ja vein sen ulos aurinkoon kuivumaan.

Matkalla Hattien karsinalle poimin tammalle toisen huovan, sekä sankoon vettä ja pesusienen, sekä satulasaippuaa ja näiden kantamusten kanssa palasin Hattien karsinalle. Laskettuani kaikki tavarat lattialle kävin suoristamassa tamman loimen, enenn kuin palasin käytävälle ja pesin ensimmäisenä huolellisesti kuolaimet, jotta niitä ei tarvitsisi lopulta pestä saippualla kyllästetyllä vedellä. Kuolaimista siirryin pesemään loput suitsista, ennen kuin kuivasin ja niputin ne ja siirryin satulan pariin. Lopuksi vielä asettelin uuden huovan paikalleen ja palautin Hattien tavarat paikoilleen. Tässä vaiheessa tamma oli sen verran kuiva että sain vetää coolerin pois sen päältä ja pudistella isoimmat kuivikkeet takaisin karsinaan, ennen kuin kävin palauttamassa tamman ulos ja palasin talliin vielä sen verran että sain vietyä loimen kuivumaan.

15.08.2020 - Kisahoitajana

Reija kysyi mua kisoihin mukaan keskiviikkona. Alkuun meinasin kieltäytyä jyrkästi, mutta toinen ilmeisesti ymmärsi mitä ajattelin, sillä nopeasti nainen kertoi myös että mun tarttis vaan hoitaa Hattieta kisoissa. Pohdittuani naisen ehdotusta tallireissun ajan, päätin lopulta suostua, sillä kai kisatunnelmia voisi kokeilla käydä katselemassa myös hoitajana sen sijaan että olisi aina vain kilpailijana mukana reissulla.

Ennen kuin lähdin keskiviikkona tallilta kerroin Reijalle päätöksestäni lähteä mukaan hoitamaan Hattieta ja nainen oli ihan tyytyväisen kuuloinen päätökseeni. Ei sillä että mua olisi kiinnostanut mennä perjantaina bilettämään, sillä ei mulla oikeestaan ollut edes ketään kavereita, joiden kanssa olis huvittanut lähteä. Ennen kuin meidän tiet eros, Reija kertoi vielä että lähtö olisi lauantaina jo aikaisin aamusta kun ajomatkaankin menis jo parisen tuntia.

Tänään sitten ajeltiinkin tallille jo vähän ennen kuutta aamulla ja autoinkin Milaa ruokkimaan hevoset ja muutenkin hoitamaan tallin samalla kun pakattiin viimeisiä juttuja rekkaan. Kun kaikki hevoset oli syönyt, alettiin lastaamaan niitä käänteisessä järjestyksessä ja lopulta kaikki kahdeksan oli kyytissä ja saatiinkin vain sulkea ramppi ennen kuin matka kohti kisapaikkaa alkoi. Parin tunnin ajomatka meni nukkuessa, vaikka rekkojen livingit ei monesti oo parhaita paikkoja nukkumiselle.

Paria tuntia myöhemmin me saavuttiin viimein Storywoodsiin ja kun rekka oli parkissa, niin purettiin ensimmäinen kisahevonen, joka oli Dulce. Mila laittoi sen kuntoon Oskarille ja mä yritin auttaa välillä jossain jutuissa. Kun tamman startti oli ohi ja se oli saatu pois, niin purettiin Hattie ja Kosti. Hattieta kiinosti kisapaikan meno ja meininki ja sen kanssa meinas vähän mennä hermokin, mutta se saatto johtua myös omasta jännityksestä.

Kävin mielenkiinnosta seuraamassa Oskarin ja Hattien verkan maneesissa ja sit kisaradan kentällä. Mies starttasi tamman kanssa kolmantena luokassa ja vaikka verkassa Hattie oli näyttänyt vähä siltä että hommasta ei tulisi mitään, tsemppasi tamma radalla sen verran hyvin että siinä kohtaa Oskari siirtyi luokassa kärkeen. Mila oli kerennyt käydä laittamassa Oskarille Loganin kuntoon, joten miehen päästessä takaisin verkkaan Hattien kanssa se vaihtoi vain lennosta ratsua, ja mä jäin kävelyttelemään Hattieta hetkeksi, ennen kuin sitten katottiin tamman kanssa vielä kaks vikaa rataa Oskarilta ja Reijalta. Logan oli tänään ilmeisesti tosi skarppina, sillä Oskari nappasi luokasta tuplavoiton sillä ja Hattiella.

Kuullessani luokan tulokset taputin tammaa tyytyväisenä ja suunnattiinkin kaikki kolme rekalle hoitamaan hevoset pois. Seuraavaan starttiin oli reilu tunti, joten juotettiin hevoset heti kun ne oli hoidettu ja kerettiin Milan kanssa pestä jopa jo startanneiden varusteet pois sekä istua itsekkin alas kahville ja syömään ennen kuin oli seuraavien starttien vuoro. Koska ennen Novan starttia oli parisen tuntia, kävelytettiin kaikki hevoset tässä välissä, ennen kuin ne lastattiin niin että Nova jäi helposti purettavaksi ja jossain kohtaa Mila laittoikin sen sitten vielä Oskarille valmiiksi. Ilmeisesti pitkä odottelu oli tehnyt tehtävänsä eikä ratsukko kerännyt ku 62,400% ja päästiinkin kotimatkalle just kun vikan luokan palkintojen jako oli alkamassa.

Kotona sitten saikin vain eka purkaa hevoset ja laittaa ne ulos, ennen kuin purettiin muut kamat ja olikin ihana kantaa kaikki vaan suoraan paikalleen tai sit laittaa kuivumaan ja pestä ainoastaan yhdet varusteet. Lopuksi kävin vielä siivoamassa rekan ja avaamassa kuivikkeet jotta pohja saisi kuivaa, ennen kuin autoin sulkemaan rampin uudelleen ja poimittua reppuni matkaani nousin moponi selkään ja suuntasin Hesburgerin kautta kämpälle syömään ja suihkuun.

17.08.2020

Kädet puuskassa Oskari katsoi Hattien ympärillä hääräävää miehenalkua.
Reija oli ilmoittanut eräs päivä löytäneensä tammalle hoitajan ja Oskari oli ensin vähän jyrähtänyt asiasta vaimolleen, sillä kyllä kai hän itse päättäisi omien hevosten hoitajat.
"Mitäs et vastannut puhelimeen. Sen nimi on sitten Niko", Reija oli vain todennut ja jättänyt Oskarin keittiöön nielemään kiukkunsa.

Siinä Oskari sitten katseli tätä Nikoa, joka oli kuvioissa pyörinyt parisen viikkoa.
Eihän Hattien uusi - ja ensimmäinen - hoitaja paljoa puhunut, mutta hommansa nuori oli hoitanut moitteettomasti eikä Oskari löytänyt mitään valitettavaa tämän vähäpuheisen tyypin toimista. Eikä ollut Reijan, Milan tai Saarankaan suusta kuulunut minkäänlaista kitinää.

Ehkä Oskari näki Nikossa samoja vivahteita mitä hänessä itsessään oli ollut nuorena.
Niin tai näin, Oskari piti tästä Hattien yllätyshoitajasta.

"Kiitos", mies sanoi nuorelle, kun tämä oli ilmoittanut Hattien olevan valmis ja ojensi karsinan suojista tamman ohjia Oskarin suuntaan.
"Tuletko auttamaan esteiden kanssa?" Oskari tiedusteli otettuaan pari askelta eteenpäin hevosensa kanssa.
Niko nyökkäsi ja niinpä parivaljakko hevosen kera lähti kohti maneesia.

Oskari oli lauantaina osallistunut Hattiella Storywoodsin kisoissa koululuokkaan, sillä kenttäratsastuksessa sitä koulupuoltakin tarvittiin eikä miehellä todellakaan ollut suuria odotuksia tamman suoritukselle, mutta niin vain kimo oli siivittänyt heidät toiselle sijalla Helppo A-luokassa.
Mutta tänään treeneissä keskityttiin vain esteisiin.

Sillä välin kun Oskari lämmitteli Hattieta, Niko rakenteli esteitä miehen ohjeiden mukaan pitkin maneesia.
Pari innaria, pystyä sekä kahden sarja...

Hattie hyppäsi esteiden yli ehkä jokseenkin hätiköiden, mutta hyppäsi kuitenkin. Joskus koulutuksen alkuaikoina tamma oli kieltänyt esteen edessä, mutta nykyään se hyppäsi esteen kuin esteen yli mukisematta. Huolimatta siitä vaikkei ratsastaja ollut ns. mukana menossa tai esteelle tultiin - suoraan sanottuna - ihan päin vittua.
Fiksua? Ei. Mutta ainakin tamma yritti huolimatta siitä, että pari kertaa ratsukko oli ollut polvillaan maassa epäonnistuneen hypyn jälkeen. Onneksi suuremmilta vahingoilta oli vältytty.

Muutaman nappiin menneen suorituksen jälkeen Oskari antoi Hattielle pitkät ohjat. Hän vilkaisi maneesin keskellä ohjeita odottavaa Nikoa ja käänsi sitten kimon tamman nuoren miehenalun luo.
"Tee loppuverryttelyt tän kanssa", Oskari murahti, heilautti itsensä alas Hattien selästä ja riisui kypäränsä. Niko vain seistä toljotti paikoillaan Oskarin tyrkyttäessä kypärää hänelle.
"Ei se sua syö", Oskari huokaisi. "Eikä tiputa selästä. Minä vaikka talutan jos niikseen tulee."

17.08.2020 - Ekaa kertaa satulassa

En mä ollut varautunut siihen, että mä nousisin Hattien selkään. Tai siis joo, olihan mulla jostain ihmeen syystä johdpurit jalassa, mutta muuten mä en ratsastajaa muistuttanutkaan. Kai mä olin tajunnut vaihtaa ne vain sen takia, että Oskari oli paikalla ja se tarkkaili mun tekemisiä. En mä normaalisti jännittänyt vaikka joku olisikin katsellut, mutta jotenkin tänään oli vain sellainen päivä että olisin mieluusti käynyt hoitamassa Hattien erakkorapuna.

Homma oli onnistunut siihen asti, kun olin päässyt juuri tallin ovesta sisään ja Oskari oli kävellyt minua vastaan. Mies oli ilmoittanut että voisin laittaa Hattien toiselle kuntoon siten, että sen kanssa voisi ottaa vähän hyppyjä. Mitään sanomatta olin vain nyökännyt ja kertonut toiselle ymmärtäneeni ohjeistuksen ennen kuin olin suunnannut suoraan varustehuoneeseen ja vasta tässä kohtaa tajunnut kantavani edelleen mopokypärääni kädessäni. Hätäisesti tungettuani kypäräni takanurkkaan, jossa se ei olisi kenenkään tiellä, suuntasin Hattien kaapille ja otin tamman varusteet ja tarkistettuani että minulla olisi varmasti kaikki suuntasin tutulle karsinalle, jossa kimo jo odotteli.

Varustamisen ajan tunsin Oskarin katseen polttavan selässäni miehen tarkkaillessani toimintaani ja siinä vaiheessa kun olin valmis ojentamaan ohjat miehelle tuntui kuin kivi olisi tippunut sydämeltäni. Kuitenkin Oskari kysyi menisinkö auttamaan esteiden kanssa ja toisaalta vaikka tauko sähköteorian parissa kuulosti houkuttelevalta, en silti uskaltanut sanoa Oskarille mitään vastaan, vaan päädyin vain nyökkäämään uudelleen ja jatkamaan miehen ja ratsun kanssa maneesiin, jossa kasasin ratsukolle esteitä Oskarin huutamien ohjeiden mukaan.

Hattien hypyt olivat välillä olleet vähän kamikaze loikkia, ja ratsukon kompuroidessa polvilleen olin jo pelännyt sitä hetkeä, kun joutuisin ensin soittamaan ambulanssia Oskarille ja sitten Reijalle että toisen mies olisi vakavasti loukkaantuneena maneesissa. Kuitenkin jollain ilveellä Oskari ja Hattie selvisivät hypyistä ja miehen lopetettua hyppäämisen, tuo ratsasti kimon tamman luokseni ja heilauttaessaan itsensä alas tamman selästä, napsautti Oskari samalla kypäränsä lukon auki ja tarjosi kypärää minulle.

”Tee loppuverryttely tän kanssa” Oskari totesi ojentaessaan kypärää minulle. Tuijotin vain blondia miestä edessäni epäuskoisena ja vasta kun kuulin miehen sanat taluttamisesta, palasin takaisin tähän hetkeen ja otettuani vastaan jotain epäselvää mutisten Oskarin tarjoaman kypärän painoin sen päähäni ja astelin Hattien luokse. Tottuneesti nousin tamman selkään ja säädettyäni jalustimet pyysin kimon liikkeelle. Hattien askeleet tuntuivat aluksi ihan järkyttävän isoilta ja nopeilta, mutta kunhan vain muistin hengittää alkoi kroppani löytämään parempaa myötäystä tamman askeliin ja lopulta ratsastaminen tuntui suhteellisen luonnolliseltakin.

Jossain kohtaa Oskarin ääni palautti minut takaisin tähän hetkeen ja laskeutuessani alas tamman selästä oli Käkiharju jo kadonnut maneesista. Taputettuani hikistä kaulaa nostin jalustimet ja löysäsin Hattien vyötä, ennen kuin palautin kimon takaisin karsinaansa ja hoidin tamman huolella, sekä hieroin arnikaa sen ristiselkään, takapolviin ja etujalkoihin.

07.09.2020 - Mietteitä menneestä ja tulevasta

Mä olin oikeestaan alkanut nauttimaan Käkiharjuilla käymisestä. Se oli ihan mukavaa vastapainoa koululle ja varsinkin nyt kun sai tehdä ja harrastaa omalla tavalla, eikä joku ollut koko aikaa kertomassa mitä tehdä tai minne mennä ja yrittää saada koko ajan vain parempaa tulosta aikaan.

Käkiharjuilla oli se positiivinen puoli että jos ei halunnut niin satulaan ei tarvinnut nousta. Me oltiin Hattien kanssa tehty välillä pitkiä maastolenkkejä ihan kahdestaan ja välillä olin pohtinut että pitäisikö tamma totuttaa polkupyörään jotta lenkkeihin saisi vielä vähän uutta aspektia ja Hattie saisi ravattua paremmin. Välillä ollaan sitten tietenkin ihan sivistyneesti oltu kentällä ja Hattie on saanut liikkua liinan jatkona ja pari kertaa mä oon saanut ratsastaa sen kevyesti.

Olihan tamma erilainen ratsastaa kuin kaikki ne ponit ja hevoset, joilla aikaisemmin ratsastin, mutta haasteet olivat mukavia ja ainakaan Oskari ei ollut sanonut suoraan että olisin täysi paska, niin kai sitä ei sitten ole tullut kovin pahasti mokattua. Saas nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan…

28.09.2020 - Heppaterapiaa

Mä en ollut aina ihan varma että mikä mun mielipide oli amiksesta. Tai no joo, olihan se ihan mukavaa silloin kun kaikki toimi, mutta silloin kun puolet porukasta heittää työkalut tantereeseen ja pistää tupakaksi heti kun opettaja poistuu toiselle raksalle vituttaa ja suuresti. Varsinkin kun itse halusi oppia ja saada projektit valmiiksi.

Onneksi koulun vastapainoksi oli tiedossa talliterapiaa ja varsinkin nyt kun olin päässyt Hattien kanssa parempaan yhteistyöhön ja ymmärsin tamman mielenmaisemaa paremmin. Oman lisänsä hommaan toi tietenkin se, että varsinkin viikonloppuisin tai maanantaisin joutui pallottelemaan Oskarin vitutuksen kanssa riippuen miten miehen kisat olivat menneet, mutta onneksi joku yleensä antoi jonkin asteisen varoituksen siitä miten suurta suodatinta tuon sanoihin kaivattiin.

Tänään oli ollut juuri yksi noista paskapäivistä raksalla ja olin enemmän kuin onnellinen päästessäni viimein Käkiharjujen pihalle. Mä toivoin että Oskarilla olisi hyvä päivä, koska mä en ehkä onnistuisi suodattamaan kaikkia sen puheita ihan niin hyvin kuin vaadittaisiin. Huokaisten jätin mopokypärän pyörälleni ja lähdin astelemaan talliin. Koska Mila oli hyvällä tuulella, saatoin olettaa että myös Oskari olisi, joten saatoin olla hieman rennommalla mielellä ja kävinkin vain hakemassa Hattien varusteet tamman karsinalle, ennen kuin oli aika hakea tamma tarhastaan.

Hattie sentään vaikutti ihan innostuneelta, joten se nosti jopa hieman omaa inspiraatiotani tulevaa kohtaan. Saatuani tamman kiinni käytävälle riisuin siltä loimen ja koska se ei onnekseni ollut märkä, sain vain kääriä sen tamman karsinan ovessa olevalle tangolle ja kääntää sen jälkeen huomioni harjapakin kautta hoitohevoseeni. Käytin Hattien hoitamiseen normaalia pidemmän ajan, mutta sillä tavoin sain myös ajatukseni paremmin tähän hetkeen ja siinä vaiheessa kun laskin viimeisenkin harjan takaisin Hattien pakkiin olin paremmin tilanteen tasalla ja saatoin keskittyä Hattien varustamiseen ja kun tamma oli varustettuna painoin vielä oman kypäräni päähäni ja vedin hanskat käsiini, ennen kuin irrotin Hattien ja talutin tamman kentälle.

Syksy ei näyttänyt vielä ihan täysin sitä karumpaa puoltaan joten kentällä meneminen oli vielä ihan hyvän kuuloinen vaihtoehto. Kentällä kiristin vielä vyötä ja säädin jalustimia edellisen ratsastajan jäljiltä, ennen kuin oli aika nousta Hattien selkään. Tamma lähti reippaalla askeleella eteenpäin pohkeideni painuessa sen kylkiin ja annoin tamman harppoa eteenpäin vapaalla ohjalla, vain hakien ensin hyvää istuntaa satulassa ja mahdollisimman liikettä häiritsemätöntä myötäämistä.

Annettuani Hattien kävellä jonkin aikaa keräilin tamman ohjia tuntumalle ja samalla aloin hieman taivuttelemaan tammaa ja muutenkin vain vähän verkkailemaan sitä käynnissä. Tamma tuntui todella hyvältä ja energiseltä ratsastaa ja päätinkin sen takia pitää käynti työskentelyn lyhyenä molempiin suuntiin, ennen kuin siirsin Hattien raviin ja jatkoin tamman taivuttelemista ravissa molemmissa kierroksissa. Pikaisen taivuttelun jälkeen työstin Hattien ravia vielä temponmuutoksilla ja lopulta vain istuin alas satulaan ja annoin tammalle laukka-avut.

Hattien siirryttyä laukkaan lyhensin vielä hieman ohjaa, ennen kuin nousin kevyeeseen istuntaan ja annoin tamman laukata vapaammin kentän ympäri parin kierroksen ajan. Hattie tuntui vain innostuvan tästä enemmän, joten siltin tammaa kaulalta, ennen kuin aloin hakemaan taas normaalia istuntaa satulassa ja sitä kautta hidastamaan hieman laukan tempoa, ennen kuin aloin kääntelemään Hattieta isoille ympyröille ja hieman taivuttelemaan niillä, ennen kuin oli aika yrittää ratsastaa mahdollisimman sulava siirtyminen raviin ja antaa tamman jäähdytellä ravissa hetken, ennen kuin siirsin sen käyntiin ja annoin sille uudestaan vapaat ohjat.

Hattie pärski tyytyväisenä ja rekisteröidessäni taas kuplani ulkopuolista elämää, näin Oskarin ja Reijan molempien poistuvan kentän laidalta, jossa nuo olivat seuranneet ties miten pitkään ratsastustani. Annettuani Hattien kävellä pitkään, käänsin tamman viimein kaartoon ja laskeuduin sen selästä nostaen sen jälkeen jalustimet ja löyhäten vyötä. Taluttaessani ratsuni talliin oma fiilikseni oli paljon parempi ja noustessani kolmea varttia myöhemmin moponi satulaan tunsin viimeinkin fiilikseni sellaiseksi että teorian opiskelu voisi olla mahdollista tulevaa tenttiä ajatellen kunhan vain pääsisin kotiin ja saisin jotain ruokaa ja suihkun pois alta.

26.10.2020 - Extempore esteitä

Työharjoittelun aloitus on meinannut myös sitä, että mulla on ollut vähän enemmän aikaa tallille. Tietenkin pari ekaa viikkoa mentiin aika minimaalisilla tallikäynneillä koska uudet rutiinit nyt otti hetken aikaa muodostua, mutta sen jälkeen tallilla on tullut käytyä useamman kerran viikossa ja oonpa mä oikeestaan alkanut tekemään viikonloppuisin tallivuoroakin. Pari ekaa viikonloppua joko Mila tai Saara oli mun kanssa ja ne opetti mut talon tavoille, mutta sen jälkeen mä oonkin saanut tehdä talleja sitten itsenäisesti ja se on ollut ihan kivaa vastapainoa opiskelulle ja työnteolle.

Tänään kun mä olin tullut tallille ja saanut just Hattien kamat käytävälle, varmistuttuani ensin siitä että se liikutettaisiin tänään, Oskari käveli mun luo.
”Nappaa kypärä mukaas kun Hattie on valmis” mies sanoi ja tuon ilmeestä näki että sillä oli joku koira haudattuna tässä toteamuksessaan, mutta en jaksanut pohtia sitä enempää, vaan lähdin metsästämään hoidokkini tarhastaan ja talutin sen käytävälle. Hattien ollessa kiinni kuorin märän sadeloimen tamman selästä ja vietyäni sen – toivottavasti – kuivumaan, palasin tamman luokse ja aloin harjaamaan sitä pitkin ja rauhallisin vedoin, käyden samalla huolellisesti lävitse tamman jalat ja koko hevosen muutenkin, sillä välillä tuntui että ne osasivat saada haavoja tai muita vekkejä mitä kummallisempiin paikkoihin.

Harjauksen ollessa valmis nostin satulan tamman selkään ja liu’uteltuani sen paikalleen kiristin vyötä alustavasti ja varustin Hattien lopunkin, ennen kuin painoin oman mustan kypäräni päähäni ja vedin hanskat käsiini, ennen kuin oli aika irrottaa tamma käytävältä ja lähteä taluttamaan sitä maneesiin. Oskari odottelikin meitä jo maneesissa ja avatessani oven näin tuon mittailevan välejä puomeille, joita tuo tiputtelikin pehmeästi tumahtavan äänen siivittämänä maneesin hiekalle. Huomatessaan tulomme maneesiin tuo käskytti minut Hattien selkään ja ilman isompia vastalauseita kiristin tamman satulavyön lopunkin ja laskin jalustimet, vaivautumatta mittaamaan niitä itselleni sopivaksi, sillä ajattelin säästää Oskarilta sen vaivan ja voisin ihan hyvin verrytellä tamman Oskarille mitatuilla jalustimilla, sillä eihän tuo ollut kuin sentin minua lyhyempi.

Tottuneesti aloin verryttelemään Hattieta ensin käynnissä ja sitten ravissa ja lopulta laukassa. Koko tämän ajan Käkiharju oli rakentanut muutamaa estettä, hienosäätäen niiden paikkoja tai korkeuksia, välillä huikkien minulle neuvon tai kaksi.

”Okei, tuu vasemmassa kierroksessa eka tää pysty mikä on tässä pitkällä sivulla” Oskari huikkasi minulle yllättäen. Katsoin miestä yllättyneenä, mutta tuon ilmeestä oli nähtävillä että hän ei pilaillut, joten eipä se auttanut kuin kääntää tamman nenä vasempaan kierrokseen, nostaa laukka ja ohjata Hattie Oskarin ilmoittamalle esteelle. Lähestyminen, tai itse hyppy ei ollut mitään oppikirjoissa mainittavaa, mutta se oli silti hyppy, vaikkakin heti laskeutumisen jälkeen maneesin täyttikin päättäväinen ”ja heti uusiksi!” käsky.

Muutaman kierroksen jälkeen pysty alkoi sujumaan ja hiljalleen hommaan lisättiin myös diagonaalilla oleva okseri sekä sarja ja vielä yksi pysty, jolloin neljästä esteestä saatiin kuuden hypyn rata, jota saimme Hattien kanssa hypätä Oskarin määräämässä järjestyksessä. Välillä hypyt sujuivat paremmin, välillä huonommin ja välillä ihan okei. Vika oli niin minussa kuin ratsussakin, mutta emme olleet kuitenkaan hypänneet Hattien kanssa kuin kerran aikaisemmin ja muuten menneet vähän vain puomeja, joten ihmekkökään jos hyppääminen ei ole meille rutiinia. Yhden onnistuneen radan jälkeen Oskari viimein kertoi että hypyt riittäsivät ja voisin alkaa loppuverryttelemään tammaa. Silitin hikistä mustankimoa kaulaa pikaisesti, ennen kuin annoin tammalle hiljalleen pidempää ohjaa, jotta se sai venytellä itseään eteen ja alas ensin ravissa ja sitten käynnissä.

Annettuani Hattien kävellä ainakin tarpeeksi pitkät loppukäynnit, pysäytin tamman keskelle maneesia ja laskeuduin alas sen satulasta, nostaen jalustimet ja löysäten satulavyötä hieman, ennen kuin oli aika palata sen kanssa takaisin talliin, jossa koin parhaimmaksi vaihtoehdoksi antaa sille kevyen pikasuihkun ja kääriä puoliverisen pariin fleeceen karsinaansa kuivumaan puolikkaan heinäsiivun viihdyttämänä, samalla kun purin tamman suitset palasiin ja pesin ja rasvasin ne kunnolla, sekä huolsin tamman satulan myös huolella ja vaihdoin sille uuden huovankin hikisen ja kevyesti jo likaantuneen tilalle.

Kaiken ollessa valmista ja paikallaan palasin Hattien karsinalle ja tamma olikin onnekseni kuivunut jo sen verran että sain heittää sille varuuksi hieman paksumman ulkoloimen päälle, ennen kuin palautin sen jatkamaan tarhaustaan ja käytyäni vielä kierroksen tallissa viemässä fleecet kuivumaan oli aika suunnata kotiin ja suihkuun, sillä olimme tainneet Hattien kanssa hiota molemmat yhtä paljon tässä ex-tempore hyppelyssä.