Viktorin päiväkirja

Oskari tuijotteli kentällä ravailevaa ratsukkoa kädet puuskassa. Ei ollut kieltäminen etteikö Reijan uusin ostos, Viktor, ollut komea tapaus erikoisen värinsä puolesta, mutta silti mies vähän kyseenalaisti naisen ostopäätöksiä. Ihan niin kuin vaimo aina kyseenalaisti Oskarin ostopuuhia.
"Eiköhän siitä johonkin ole", Oskari mainitsi Reijan ravatessa hänen ohitseen.
"Tietysti siitä on. En mä ihan tumpeloita hevosia ostaiskaan", nainen väläytti hymyn miehelleen. Viktorilla oli mukavat askellajit ja kuuliainenkin ori se oli, joten eiköhän heidän treenit ja tulevaisuudessa kilpailutkin hyvin tulisi menemään.

Mutta vielä ainakin pari kuukautta tutustuisivat toisiinsa kaikessa rauhassa ennen kilparadoille säntäämistä.
"Meidän pitäisi varmaan vähän miettiä karsinapaikkoja uudemman kerran. Orit vähän turhan sumpussa tällä hetkellä", Oskari totesi.
"Totta. Pitäisikö ostaa joku siirtotallin tapainen kentän viereen? Sais vähän jätkiä erilleen", Reija vastasi.
"Millä rahalla?" Oskari puuskahti. Ei heillä älyttömyyksiin varaa ollut, vaikka siirtotalli kuulosti ihan hyvältä idealta.
Reija kohautti harteitaan ja käänsi Viktorin isolle ympyrälle.

"Entäs karsinoiden vuokraus ulkopuolisille? Oletko miettinyt sitä?" Reija uteli nostaessaan laukan todeten, että vähän töksähdellen ori vauhtiin lähti. Ei niin nopeasti kuin olisi ollut suotavaa, joten uusi yritys.
"Niin, kai siitä sais rahaa. Mutta onko meillä sellaisiinkaan tilaa?" mies murahti.
"On, kun hommataan se siirtotalli", Reija virnisti. Oskari tuhahteli ja ilmoitti sitten hakevansa Raisan tarhasta. Nuori hevonen oli jo emästään vieroitettu, joten ehkä sen voisi jo myyntiin laittaa? Sillä tavoin vapautuisi myös yksi karsina...
"Ai niin, käyn illemmalla hakemassa Lordin", Reija huikkasi miehensä perään.
"Minkä?"
"Lordin. Ostin hevosen", Reija ilmoitti ilkikurinen virne kasvoillaan. "Kosto elää!"

Oskari pyöräytti silmiään. Niinpä tietenkin...
"Sen jälkeen ei enää ainuttakaan uutta hevosta tänne", mies huuteli kentälle.

Reija hymyili itsekseen, taputti Viktorin kaulaa ja päätti lähteä vielä pienelle maastolenkille pihapiirin rajamaille.
Vaalea ori tuntui terästyvän välittömästi, kun he ratsastivat kentän aitojen ulkopuolelle ja kyttäili jokaista pusikkoa valmiina pinkomaan karkuun, mikäli sieltä joku hirviö kimppuun hyökkäisi.
"Siellä mitään oo", nainen satulassa mutisi. Ei ainakaan orista kenttähevoseksi olisi, mikäli olisi tällainen aina maastossa.
Mutta koulu- ja estehevoseksi oli! Ja se riittäisi naiselle vallan mainiosti.